3.5.2001
Suomen Tuulienergia Ky toteutti yhtiömuodonmuutoksen
Kommandiittiyhtiön yhtiömiehet päättivät 18. huhtikuuta 2000 pitämässään kokouksessa muuttaa
kommandiittiyhtiön osakeyhtiöksi. Yhtiö järjestää kesän 2001 aikana osakeannin kokonaisteholtaan
8 MW merituulipuiston rahoittamiseksi.
Tommi Rautio, Suomen Tuulienergia Oy
26.4.2001
Vihreäsaaren tuulimylly pystytysvaiheessa
www.pvo.fi
Pohjolan Voiman osakkuusyhtiön WinWind Oy:n ensimmäisen voimalaitoksen koneisto ja siivet on asennettu.
Voimalaitos toimitetaan Oulun Energialle ja se sijaitsee Vihreäsaaressa. Voimalaitoksen napakorkeus ja
roottorin halkaisija ovat 56 metriä. Voimalaitoksen koekäyttö alkaa kesällä, minkä jälkeen se otetaan
kaupalliseen käyttöön. Voimalaitoksen teho on yksi megawatti.
Oulun Energian ensimmäisen tuulimyllyn hankinta on edennyt pystytysvaiheeseen. Tuulimyllyn toimittaa
pääosin oululaisten yritysten omistama Winwind Oy. Myllyn teho on 1 MW ja sen vuosituotannon arvioidaan
olevan 2600 MWh, mikä vastaa noin tuhannen kerrostaloasunnon sähkönkulutusta.
Hankkeen kustannukset ovat noin 6 miljoonaa markkaa, johon on saatu KTM:n investointitukea 40 %.
Myllyn pystytys tapahtuu pääosin kahden päivän aikana siten, että keskiviikkona 25.4. nostetaan
tornin alaosa ja torstaina 26.4. tornin yläosa sekä koneisto ja siivet. Nostotyöt suoritetaan 300
tonnin nosturilla, joita on Suomessa 4 kappaletta. Tuulimyllyn kokonaispaino on yhteensä noin 120 tonnia.
Pystytyksen jälkeen tuulimyllylle suoritetaan erilaisia testauksia noin neljän viikon ajan, joten
tuulivoiman tuotannon arvioidaan alkavan toukokuun lopussa. Tämän jälkeen myllylle suoritetaan
koekäyttö ja lopulliset viritykset. Myllyn luovutus Oulun Energialle tapahtuu viimeistään elokuun
alussa.
Ennen pystytystä tuulimyllyn koneisto on huolellisesti testattu ja koekäytetty koneiston
kasaustiloissa Iin Raasakassa. Testauksissa koneiston on todettu hyvin täyttävän suunnitteluarvot.
Tämän uuden teknologian myllyn odotetaan tuottavan energiaa noin 5-7 % enemmän kuin perinteiset
myllyt vastaavissa tuuliolosuhteissa.
Koska kysymyksessä on pilottimylly, sen käytön seuranta tulee olemaan normaalia laajempaa ja
tarkempaa. Tähän liittyen myllyn läheisyyteen on tarkoitus asentaa tilapäisesti noin vuoden
ajaksi myllyn korkuinen mittamasto, jolla rekisteröidään luotettavasti alueen tuuliolosuhteet.
Oulun Energialla on alueelle lupa myös kahdelle lisämyllylle, joiden rakennusaikataulusta ei ole
vielä päätöstä.
Esa Holttinen / STY ry
5.4.2001
Suomen Tuulivoimayhdistys / BONUS AS
Danish Company BONUS Energy A/S Enters US Market Supplier of the Turbines for Spectacular Wind Power Project in West Texas, USA.
BONUS Energy A/S today announced the conclusion of a deal to construct one of the world's largest wind power facilities which will be located on King Mountain in West Texas, USA. The Project will consists of 214 wind turbines and will have a capacity of 278.2 megawatts, sufficient to supply power to over 139,000 Texas homes and to save, over its 20 year life, the emission of nearly 20 million tons of carbon dioxide.
The project has been developed by an affiliate of international wind energy company Renewable Energy Systems Ltd (RES) together with Cielo Wind Power, LLC, of Texas. RES will build the wind farm which will be located on a windswept plateau near McCamey amongst the oil fields of West Texas. The 214 wind turbines will be supplied by BONUS Energy A/S of Denmark, each turbine having a rated power of 1.3 megawatt.
Construction will begin immediately and the King Mountain wind farm will be fully operational before the end of 2001.
The US-market is not new to BONUS Energy A/S. During the 1980s, the Company erected around 1100 BONUS wind turbines in California, and for many years Bonus also carried out the maintenance of the turbines together with the maintenance of other wind turbine brands as well. For some years, however, Bonus has concentrated on the European markets * now Bonus is back on the US-market with this spectacular order for the King Mountain Project.
*The order for the King Mountain Project is the largest order in Bonus* history, and it marks a new breakthrough for Bonus on the US-market*, says Palle Norgaard, Managing Director of BONUS Energy A/S, Denmark. He adds, *With this considerable order we have secured quite a lot of jobs, not only in our local community but at a number of sub-suppliers* in Europe and the USA as well * and this fact I feel very happy about*.
BONUS Energy A/S has carried out development, sale, installation, and maintenance of wind turbines since 1979. One of the Company*s latest orders has been the supply of the wind turbines for the largest offshore wind farm in the world, the Middelgrunden Offshore Windfarm, situated east of Copenhagen, Denmark. Today more than 4,000 BONUS wind turbines are in operation worldwide.
5.4.2001
Uutinen British Wind Energy Assiciation lähteestä
2005 in 2005!
The British Wind Energy Association (BWEA) is now predicting that the UK will have 2005MW (megawatts) of wind energy operating by the end of 2005. The turbines would produce an estimated 5.7 trillion units of electricity each year (5,700,000,000 or 5.7TWh), equivalent to almost 1.6% of the total electricity supply of the UK and meeting the power demands of one and a quarter million households.
"This will be a great step towards achieving 10% from renewable energy by 2010" said BWEA Chief Executive Nick Goodall. "The increasing recognition of climate change on the political agenda demonstrates the urgency of such rapid growth."
409MW of wind energy capacity, including 3.8MW from the UK's first offshore wind farm, is currently installed in the UK. A further 119MW is expected to be commissioned by the end of 2001. This leaves around 1500MW of new generating base to be achieved in four years.
The majority of the BWEA 2005 target is likely to be met by the emerging offshore wind energy industry. The Crown Estate is expected to announce leased sites totalling around 1000MW within weeks, the projects to be installed by summer 2005.
A further 500MW could easily be met by the deployment of existing NFFO wind power contracts. Currently, almost 2000MW of wind power awarded under the last three rounds of the Non-Fossil Fuel Obligation have yet to be built.
"Government's recent announcement that frustrated NFFO developments may now be eligible to be relocated is an encouraging sign of progress towards developing renewable energy", commented Mr Goodall.
However, he warned that progress will still need to be made in other key policy areas if the UK is to meet it's targets on climate change mitigation, notably the establishment of regional planning targets for renewable energy, together with appropriate measures to reinforce their adoption.
In September 2000, the BWEA published a strategy document, 'Planning for wind energy', which has rapidly become a reference document in regional resource studies.
BWEA continues to work closely with the Crown Estate to enable further offshore site licensing. The DTI 'high wind' scenario for 2010 envisages 2000MW from offshore developments.
"From time to time, critics of renewable energy say that it is not possible to achieve significant volumes of electricity from technologies such as wind power", commented Mr Goodall, "but as we've seen in Germany and Spain, that is simply not the case. We are building for our future with a fuel which is clean, green and sustainable: what's more - there's more of it the UK than anywhere else in Europe."
For further information
Alison Hilll, Communications Manager on 020 7402 7102 or email press@bwea.com
31.3.2001
TUULIVOIMAMARKKINOIDEN KASVU JATKUU
Kansainvälinen investointipankki Dresdner Kleinwort Wasserstein (DKW) ennustaa, että maailmanlaajuinen
tuulivoimakapasiteetti kasvaa nykyisestä 17 GW:sta 67 GW:iin vuoden 2006 loppuun mennessä.
Pankin laatima raportti, "Power Generation for the 21st Century", nimeää tuulivoiman lupaavimmaksi
uusiutuvan energian teknologiaksi.
Markkinoiden kasvuvauhdin ennakoidaan olevan keskimäärin 25 % vuoteen 2006 asti. Erityisen
optimistisia kasvuennusteet ovat USA:n suhteen - vuodelle 2001 odotetaan 1500 MW lisäystä
ja vuoteen 2006 mennessä yhteensä 12200 MW uutta kapasiteettia. Yhtenä ratkaisevana
taustatekijänä suurille kasvuodotuksille USA:ssa on Kalifornian energiakriisi. Tuulivoima
on nopeasti rakennettavaa kapasiteettia eikä siihen liity merkittäviä hintariskejä toisin
kuin esim. maakaasuun. Kalfornian ja viiden muun läntisen osavaltion toteutuskelpoiseksi
tuulivoimapotentiaaliksi on arvioitu 600.000 MW.
Euroopan osalta arvioidaan Saksan markkinoiden vähitellen hidastuvan, eikä offshore-markkinat
ehdi vielä kunnolla käynnistyä tarkasteltavalla ajanjaksolla. Toisaalta Espanjaan odotetaan
suurta lisäystä, 7100 MW uutta kapasiteettia vuoden 2006 loppuun mennessä.
Lupaavia uusia markkinoita ovat mm. Kiina, Brasilia ja Argentiina.
Tuulivoiman suotuisan kustannuskehityksen ennakoidaan jatkuvan. Suuria tuulipuistoja rakennetaan
DKW:n mukaan jo nyt hintaan 650 USD/kW, kun keskimäärin rakennuskustannukset ovat luokkaa 900 USD/kW.
DKW:n mukaan "tuulivoimasta tulee hinnaltaan kilpailukykyistä maakaasukombeihin verrattuna
parin vuoden kuluessa".
Raportti kiinnittää huomiota myös pörssiin listautuneiden tuulivoimayhtiöiden loistavaan
menestykseen. Suurista tuulivoimalavalmistajista sekä Vestas että NEG Micon ovat
eniten ostettuja osakkeita "vihreillä" pörssimarkkinoilla. Nordex seuraa pian kilpailijoitaan;
osakeanti on tarkoitus toteuttaa lähikuukausina.
Financial Times puolestaan raportoi, että Frankfurtin "Neuer Markt" -listalla kolme nopeinta
nousijaa ovat kaikki olleet tuulivoimaa rakentavia yhtiöitä.
Lähde: WindDirections March 2001
PÄÄSIVULLE