STE Oy aloitti omat tuulimittaukset keväällä 2005. Mittaukset päättyivät keväällä 2006.
Laitteistonamme on NRG:n 40m standardimasto. Mittauskorkeudet 42m, 32m, 20m. Kolme tuulennopeus anturia ja kaksi
tuulensuunta anturia ja lisäksi lämpötila halutulta korkeudelta.
Mittausmastomme vapautui edellisestä kohteestaan elokuussa 2007. Mikäli tarvitset tuulivoimahankettasi varten mittausta, niin kysy tarjousta ja tee varaus.
Alla muutamia uutispätkiä viime vuosilta.
10.08.2006
Mittausmasto pystytettiin asiakkaan tilauksesta Tornion läheisyyteen.
Suomen Tuulienergia Oy:n mittausmasto vuokrattiin vuodeksi ts. elokuuhun 2007 asti suurelle asiakkaalle merituulipuiston
valmisteluja varten.
25.06.2006
Tuulimittausmasto purettiin Säkylästä kesäkuussa 2006
Suomen Tuulienergia Oy:n mittausmasto toteutti tehtävänsä mitatessaan yli vuoden päivät tuulia Säkylässä.
Jakson aikana kaikki meni suunnitelmien mukaan. Talvella pelättiin, että anturit jäätyisivät. Muutaman kerran
anemometrit todellakin jäätyivät, mutta merkittävää ongelmaa jäätymistilanteet eivät aiheuttaneet. Jäätyminen
tapahtuu yleensä tyynellä ajalla, joten virheellinen tieto poistettiin aikajanasta. Mittausdatan käsittely
onnistui myös odotetulla tavalla.
Tommi Rautio, STE Oy
11.05.2005
Mittausmaston pystytys
NRG 40m mittausmasto pystytettiin talkoovoimin. Mittausdataa kerätään vuoden verran.
USA:sta tilatut uudet anturit, ruuviankkurit ja ohjelmat saapuivat 09. toukokuuta 2005. Antureilla suoritettiin
ensin vertailumittaus, jonka tuloksiin perehdytään kesän aikana.
22.04.2005
Tuulimittausmasto purettiin ennätysajassa
Suomen Tuulienergia Oy:n mittausmasto siirretään uuteen paikkaan. Masto purettiin siirtoa varten ennätysajassa ja kohtuu kustannuksin. Purku aloitettiin torstaina 21. huhtikuuta klo 08:05 ja päättyi klo 20:02 samana iltana.
30 metrin korkuisena koulutuskäytössä ollut masto on NGR-Systems Inc yhtiön valmistama. STE Oy tilasi uusia antureita valmistajalta, joiden saapumista odotetaan lähipäivinä. Yhtiö saa kalibroidut anturit ja uudet analysointiohjelmat käyttöönsä joten mittausten luotettavuus paranee.
Tommi Rautio, STE Oy
PÄÄSIVULLE